Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Poikkeustila

Voi tätä kevättä! Etätöitä ja pitkää päivää, lapset kotona. Eskarivuosi päättyi ennen aikojaan, yhtäkkiä ja odottamatta. Paljon peruuntuneita juttuja, pitämättömiä juhlia ja näkemättömiä läheisiä. Pettymys on ollut pitkin kevättä nouseva tunne, jota aina uudelleen opetellaan käsittelemään. Paljon myös keskustelua siitä kuinka kukakin koronasuosituksiin suhtautuu, miten vakavasti tilanteen ottaa. Loppujen lopuksi vastuussa voi jokainen olla vain omasta tavastaan toimia. Kaiken yhtäkkinen muuttuminen on tarkoittanut tosi paljon aikaa kotona ja metsissä. On laitettu hirveät määrät ruokaa, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Olen oppinut että kiehuvan kuumaa suppilovahverokeittoa ei kannata soseuttaa blenderissä. Ja että parhaat lohkoperunat saa kun ne pilkkoo, kylvettää vedessä, kuivaa talousliinalla ja sitten vasta öljyää ja maustaa. Eskarilaisen seitsemänvuotissynttäreitä vietettiin vain perheen kesken kotona. Lapsi toivoi tarjolle kinderpiirakkaa ja kinuski

Viimeisimmät blogitekstit

Ensimmäinen joulu Karhutalossa

Kirjaston kulmat

Hamahelmet villitsee

Kesäpiha

Mitä saisi olla?

Yhdessä elämisen riemu

Kaksikymmentäseitsemän mariskoolia

Muutto from hell

Karhutalon löytyminen